Viikko Bulgariassa

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vihmoista viimein koitan istahtaa päätteelle ja laittaa muutaman kuvan/rivin kesälomamatkastamme. Bulgarianreissu jäänee ainoaksi tänä kesänä ja hyvä näin. Oikeastaan en kaipaile sen pidempiä lomareissuja, Suomessa on hyvä olla kesällä ja välillä pidän kotoilusta. No, kuitenkin tulee käytyä maalla vanhempien luona ja ehkä jonkin pikku-Tallinnareissun voisi heittää.

Bulgaria on siis nähty ja koettu, siellä sektori: Varna - Kultarannikko - Dobrich ja Veliko Tarnovo.
Olikin aikamoista viiletystä paikasta toiseen, yövyimme yhteensä 4:ssa eri hotellissa!

Yölennot Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta menivät sujuvasti. Ei mitään ongelmaa, päinvastoin, saimme ruokaa ja tarjoilua koko ajan. Leffoja tuli katseltua mennentullen omasta pikku TV-ruudusta. Välillä torkuin ja sillä tuli kuitattua unen tarve.











Saavuimme siis aamuyöllä Varnan lentokentälle, jonne hotelli oli järjestänyt taksin meitä vastaan. Hotelli Splendid Boutique sijaitsi aivan keskustassa katedraalia vastapäätä, joten meillä olikin huikea näkymä ikkunastamme.










 Aamiaisen jälkeen suunnistimme Varnan hiekkarannalle kävellen. Ihana beach, tosin ei siellä auringonpalvojia näkynyt ilman koleuden takia.















Tapasimme tyttöset ja heillä olikin mainio Happy-ravintola tiedossa, jossa söimme runsaat sushilautaset. Yhteensä kaikiltä neljältä lasku oli n. 40 € jälkkäreineen ja juomineen.




Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan tyttöjen opiskelukaupunkiin Dobrichiin. Noin 40 minuutin matka sujui mukavasti mini-bussilla. Maksoi n. 2 € per henki. Dobrich oli huomattavasti vaatimattomampi ja pienempi kaupunki kuin Varna. Tosin ihan mukavantuntuinen sekin. Oli hauska nähdä kuinka tytöt olivat kotiutuneet hyvin tähän kaupunkiin. Tuttuja ihmisiä (ja koiria!) siellä täällä tuli vastaan. Kävimme heidän opiskelijasunnossa ja sitten koulussa, jossa tytöillä oli hoidettavana pari asiaa.
















Seuraaviksi lähdimme koko porukka kahdeksi yöksi Kultarannikolle.  Meille oli varattuna Orchidea hotellista kaksi isoa studiota. Tämä hotelli ei ollut minun makuuni, joten en edes linkitä sitä tänne. Kodikkuus puuttui, liekö johtunut suuruudesta ja aitiosta tunnelmasta. Siisteydessä oli parantamisen varaa, mutta aamiainen oli hyvä.
















Me vietimme yhden auringonottopäivän seurauksena että meidän jalkaterät (!) paloivat.






Loma huipentui Veliko Tarnovo- nimisessä kauniissa vuoristokaupungissa vierailuun, jonne oli parin tunnin ajomatka vuokra-autolla Varnasta. Jos en pitänyt Kultarannikosta, niin täällä olisin voinut viettää pidemmän aikaa. Harmi vaan, että sattui viikon ainoa sadepäivä, joten vieraiilu jäi aika lyhyeksi. Kävimme lounaalla kivassa Eco-ravintolassa, jossa muut söivät pizzaa ja alkupalapalleroita ja minä otin herkullisen kana-parsakaali-gratiinin.






















Kaikenkaikkiaan lomamatkamme oli mukava irtiotto arjesta, joka on enää mielessä muistoissa ja näissä kuvissa. Tytötkin palasivat jo takaisin Suomeen ja heitä odottavat uudet seikkailut, kuten meitäkin :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti