Taidetta a´la David Popa

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Taiteen maailma on ihmeellinen.

Minulla on ilo ja kunnia esitellä nuoren 23 vuotiaan taiteilijan David Popan teoksia. Vielä suurempi kunnia minulla on tuntea hänet henkilökohtaisesti uskomattomien sattumuksien kautta.

David on lähtöisin New Yorkista. Hän on opiskellut taidetta Amerikassa ja nyt Suomessa Aalto yliopistossa. David on erikoistunut suuriin pintoihin ja graffiteihin (laillisiin tietysti). Voit tästä linkistä tutustua tarkemmin hänen töihinsä.

Itse ihastuin Beauty in Flux - taulusarjaan, joista voisin kuvitella minkä tahansa meidän olohuoneen seinälle:





































Tapasin Davidin ja hän kertoi taulujensa taustoista. Taulut syntyvät spontaanisti liikkeen ja musiikin kautta. Usein hänelle itselleenkin lopputulos on yllätys. Tauluissa on kauneutta, joka syntyy karhean ja raavitun keskeltä. Davidillä on suomalainen morsian, joka esiintyy ylläolevissa tauluissa.

Taulut eivät saa oikeutta kuvissa. Ne olisi itse nähtävä luonnossa. Kauempaa katsottuna ja läheltä, ne ovat täynnä hienoja yksityiskohtia, jotka tehty eri tekniikoilla. 












Jos ihastuit ja haluat ehkä jonkin maalauksen itsellesi, voit tästä linkistä käydä katsomassa tarjontaa. 

Tai David voi tehdä persoonallisen taulun tai jopa muotokuvan juuri sinun toiveiden mukaan. 



Davidin asiakkalle maalaama koivumetsä.


David on lahja Suomelle ja hänestä kuulemme vielä varmasti :)

davidpopa4@gmail.com










2 kommenttia:

  1. Onpa hätkähdyttävän omaperäistä taidetta, todella hienoja tauluja! Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Davidillä on omaperäinen tyyli, hienostunut, mutta vahva. Kiitos kommentistasi!

      Poista