Matka Tiberiakseen - Jerusalem osa 6

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tämä on viimeinen postaus Israelin matkastamme, jonka jälkeen on aika siirtää katse kohti joulua ja tulevaisuutta. Tiedättekös, tulevaisuus on äärimmäisen mielenkiintoista, koska kaikki mikä meille tapahtuu ON UUTTA! Elämä on siitä ihmeellinen asia, että se ei pysy paikoillaan, vaan saamme kokea kasvun ja erilaisuuden ihmeen joka päivä. Jännittäväksi asian tekee se, että emme tiedä, mitä siellä kulman takan odottaa. Tai mitä uutta meistä löytyy. Tai kenet uuden ihmisen me kohtaamme. Minä uskon siihen että niinkuin me ajattelemme/uskomme, se meille tapahtuu..

Israelin matka oli minulle monella tapaa merkityksellinen kokemus. Se ei ollut tavallinen lomareissu. Liekö enää haluankaan ns. tavallisille lepolomille. Koin, että tämä matka oli suunniteltu jossakin toisessa ulottuvuudessa ja sen koko merkitys tulee avautumaan pikkuhiljaa myöhemmin.

Todellakin, koin Israelin Pyhäksi Maaksi. Siellä oli jotakin erilaista kuin missään muualla aiemmin kokemassa. Lisäksi meitä oli hyvä porukka, joka hitsautui yhteen 7 päivän aikana. Parasta olivat iltamuistelot hotellin aulassa, jonne aloimme kokoontua päivän päätteeksi. Siellä keskustelut saivat hyvinkin syvällisiä käänteitä. Lämpö ja rakkaus yhdisti meitä :)

Ohessa summittaisia kuvia, antakoon ne jonkinlaisen käsityksen Israelista, millaista siellä voi olla erään henkilön näkökulmasta.

Gennesaretinjärvi

Uimassa Gennesaretinjärvessä - se oli ihanaa!


Ensimmäisenä iltana koko kaupunki juhli vuosittaista Toora-juhlaa

Autuuksien kirkossa kajautimme "Maa on niin kanis" - virren

Jeesuksen aikainen kalastusvene, joka on säilynyt hyvin Gennesaretinjärven pohjamudissa

Me kaksi seikkailijaa

Jerusalemin kapeilla kujilla ihanan Ariel oppaamme perässä

Fossiili joltain menneiltä ajoilta :)

Jerusalem

Jerusalemin Temppelin alkuperäisiä kiviä


Maailman ensimmäisiä katuja - roomalaisten aikainen

Muurilla

Jerusalemin muuria

Hääkatos ja "vastanaineet"

Meidän retkiseurutta: matkanjohtaja ja henkivartija :)

Öljymäen puolessa välissä katse kohti Jerusalemia

Jerusalem. Muuri ja Kalliomoskeija taustalla.

Juutalaisten hautausmaa







Getsemanin puutarhassa







Jeesuksen hauta oli tyhjä!

Tel Aviv - matka kohti Suomea alkoi

Shalom!





6 kommenttia:

  1. Kiitos rakas ystävä ihanasta matka seurasta, ilman sinua olisi jäänyt tuo kokematta. Hienot kertomukset ja kuvat. Siunausta. T. Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle rakas ystävä! Olit parasta matkaseuraa alkuhämmennyksen jälkeen ;)

      Poista
  2. Voi miten ikävä viiltää, pääsen ehkä vasta ensi kesän alussa Jerusalemiin... Niin muistoja herättäviä kuvia, kiitos niistä. Niin mielelläni kävelisin perheeni kanssa noilla kaduilla!

    VastaaPoista
  3. Hei! Olipas kiva katsella Israelin kuvia ja muistella omaakin reissua, syksyllä 2011. Kiertelimme samat kohteet viikon aikana ja oppaammekin oli Ariel, mutta Sella sukunimeltään :) Ikimuistoinen reissu. Pienenä ihanana muistona ja silmäniskuna Jumalalta: menin eräänä aamuna ihailemaan auringon nousua Gennesaretin rannalle raamattu kädessäni. Minulla oli mukana myös päivän sana. Ja mikä kohta sille päivälle olikaan: Joh. 21:1-> kun Jeesus ilmestyi opetuslapsille Tiberiaan järven rannalla. Oli huikeaa istua siinä tapahtumapaikalla :)
    Siu, PaulaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin Ariel Sellan vilaukselta, Seela Sellan pojan. Ihan huikea kokemus sinulla Gennesaretinjärven rannalla, Herra antaa ihania hetkiä. Ole siunattu <3

      Poista