Kahdeksan naista

maanantai 26. toukokuuta 2014

Elämässä on asioita, joita voi siunaukseksi kutsua.

Aamulla kuuntelin linnun laulua ja ajattelin: tämä on ilmainen lahja, kaikille tarkoitettu.

Toinen on hyvät ystävät.

Olenko kertonut, että meitä on joukko naisia, jotka kokoonnumme säännöllisesti kotonani. Pohdimme syntyjä syviä, sillä meitä yhdistää henkilökohtainen usko Jumalaan, mutta osaamme myös nauraa ja pitää hauskaa. Meillä on tapana silloin tällöin lähteä virkistymään jonnekin kivaan paikkaan. Olemme käyneet mm. Levin igluilla, Vierumäellä ja tänä keväänä saimme kutsun Tampereelle Facebook - ystävältä, jota emme olleet lainkaan tavanneet aiemmin ;)

Hänen kauttaan saimme vinkin Tampereen Pyhäjärven rannalla sijaitsevasta Varalan urheiluopistosta, josta varasin Majala-rakennuksesta 4 kahden hengen huonetta, sillä meitä oli yhteensä kahdeksan ihaNaista:







Paikka oli loistava! Ikkunoistamme avautuivat huikeat järvinäkymät:



Saimme "emännästemme "mainion oppaan, joka tunsi hyvin Pyynikin reitit mm. kuuluisille munkkikahveille näköalatornin juurelle:


 
 

 

 Tosin siellä sattui samaan aikaan olemaan parituhatta muutakin naista "Likkojen lenkin" takia:


Varala tarjosi paljon mahdollisuuksia: tanssimme lattareita, saunoimme ja uimme, söimme talon hyvää ruokaa, katselimme lätkää ja illalla meillä oli ikioma yksityinen tila "Ylämutteri", jossa järjestimme nyyttärit :)






Voin suositella Varalaa, paitsi loistavan sijainnin, myös hintansa puolesta. Koko hoito maksoi ainoastaan 79,50 €/henkilö!


Facebook - ystävä ei ole enää pelkkä nettituttu, vaan hänestä tuli meille oikea ystävä! Hän oli juuri niin ihaNainen kuin olin kuvitellut:


Eikä tässä vielä kaikki - seuraavana päivänä menimme Pispalan kirkkoon messuun, jossa meidät johdateltiin etupenkille :)

Messun jälkeen kävimme lounaalla perinteisessä Pispalan Pulterissa, jossa tapasin ystävättären 27 vuoden takaa! Oikeesti - emme olleet todellakaan tavanneet  moneen vuoteen, mutta jutut jatkuivat siitä mihin ne viimeksi olivat jääneet ;)

"Kaksoset"
Tämän virkistävän ja onnistuneen reissun jälkeen suuntaan kaiken tarmoni tuleviin YO-juhliin - sillä minulla alkoi kesäloma!





4 kommenttia:

  1. Voi että... Todella ihanaiselta kuulosti reissusi. Rentoa ja mukavaa yhdessäoloa elämän perusasioiden äärellä. Taidan ollla hieman kateellinen, positiivisella tavalla kuitenkin :) Tuosta on hyvä jatkaa kohti lauantain juhlapäivää - iloa ja onnea tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Sinä olisit varmasti ollut mukana, jos asuisit hieman lähempänä. Iloa ja onnea myös sinun elämääsi :)

      Poista
  2. Kiitos! Oli mukava lukea - siinä ihan itsekin reipastui! Hyvää Helatorstaita!

    VastaaPoista