Jouluna 2013

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

 
On hauska laittaa kuvia tämänkin vuoden joulusta teidän ja ennen kaikkea omaksi iloksi. Näin pysyy talletettuna eri vuosien joulut ja niiden tunnelmat.
 
Jouluaatto sujui rauhallisissa merkeissä. Minulle joulun rauha alkaa Sipoon kirkosta.
 Vielä yölläkin menin joulumessuun ja kaiken huipuksi tänä aamuna, joka myös televisioitiin TV1:ssä.
 





Kuten huomaatte punainen on ja pysyy meidän jouluvärinä.
 


 
Jouluvieraat kruunaavat juhlan, sillä yhdessäolo lähimpien kanssa on parasta. Tämän vuoden yllätysjouluvieras oli kuvan Pinky, mieheni pojan ja tyttöystävänsä hauveli. Heidän lisäksi meille saapui mieheni äiti ja sisko Ranskasta.
 
Olimme äsken kävelyllä ja seuraavaksi vuorossa on herkuttelua ja leffojen katselua.
 Lokoisaa joulupäivää teillekin!
 
 
 
 
 
 

 
 
 


8 kommenttia:

  1. Kiitos joulupostauksestasi!
    Juuri ajattelin, että kerronko täällä vai s-postissa, kuinka näimme sinut Sipoon kirkossa. Heti alussa lähetystä sinut näimme.
    Toivo oli jo klo 7 kirkossa kuoron harjoituksissa, jumalanpalvelus alkoi klo 8. Hän ehti kotiin niin että katsoimme yhdessä jumalanpalvelusta Sipoon kirkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun katsoitte TV:stä! Minusta parasta oli Tiina Sinkkosen ja Lasse Riuttaman laulut. Kirkossa ne kuulostivat vieläkin upeammilta. Hyvää joulupäivää teille!

      Poista
  2. Oikein hyvää Joulua Maritalle! Meidän jouluun kuuluu klo 15 perhekirkko aattona. Ilman sitä ei joulu ala! Tunnelmallisia pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Tapania teille! On ollut mukava tutustua sinuun Piia! Ensi vuonna jatketaan (tutustumista :))

      Poista
  3. Marita, hyvää loppu vuotta ja Onnellista Uutta Vuotta 2014 jo nyt etten unohda! Kaikkea parasta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Sitä samaa toivottelen sinulle jo nyt (ettei unohdu :))

      Poista
  4. Onnellista uutta vuotta! Sain 2. lähetyksen aatonaattona ja tykästyin puhd.aineeseen!! Harkitsen tilaamista :)
    Katsoin uteliaisuuttani Sipoon jumiksen nauhalta kun tääl sanottiin että sinut bongattu ja niinhän minäkin sinut sieltä löysin :)
    PaulaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pieni on maailma...Kiva jos putsari tuntui sopivan. Se on tosi riittoisa, riittää ainakin puoleksi vuodeksi. Laita viestiä, mikäli haluat sellaisen. Hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista