Vain elämää ja Ilta Lauran Kanssa

perjantai 1. marraskuuta 2013

Muutamia välähdyksiä...
Yleensä kirjoitan positiivisia asioita, mutta nyt täytyy vähän tuulettaa...
Nimittäin olen tähän asti suhtautunut ymmärryksellä puhelinmyyjiin ajatellen, että se on heidän työtänsä. Oma tytärkin oli puhelinmyyjänä menneen kesän.
Kunnes pari päivää sitten soitettiin toiminimeni takia Netinfo-nimisestä verkkomarkkinointipalvelusta tarjoten sopimusta yritykseni markkinoimiseen verkossa. Otin tietoisesti tiukan linjan ja ehdottomasti kieltäydyin tarjouksesta. Nainen sinnikkäästi jatkoi ja jatkoi, kunnes lopulta sanoin vain "Kiitos ja kuulemiin".
Hämmästykseni oli melkoinen, kun eilen sain 86,80 € laskun "tekemästäni sopimuksesta". Vielä enemmän hämmästyin, kun tänään minulle vastattiin ko firmasta, että sopimus on sitova. Pyysin, että he kuuntelevat nauhoitteen, johon henkilö vastasi, että kaikkia puheluita ei nauhoiteta. Lupasi kuitenkin selvittää asiaa...
Olen pöyristynyt! En pyytänyt ketään soittamaan minulle kesken työpäivääni. Ainoa virhe jonka tein, oli, että vastasin puheluun. Nyt saan selvittää ja tuhlata aikaani jonninjoutavaan. Pahinta on, jos joudun maksamaan laskun.
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia??
_____
Sitten positiivista:
Tulin todella hyvälle mielelle katsellessani äskeistä "Vain elämää" - ohjelmaa, jossa oli Juha Tapion ilta. Miten hyvin aitous ja Juhan arvomaailma loisti. Ei voinut kuivin silmin katsella....
Itse sain osallistua Keuruulla idyllisessä Villa Ahtolassa "Ilta Lauran kanssa"  talk - showhun, jossa oli samanlaista avoimuutta ja sydämentasolla tapahtuvaa kohtaamista.












 Laura on upea nuori nainen, jonka luonnollisuutta ja rentoutta ihmettelin. Minä sain istuutua armonistuimelle, jossa minulta kysyttiin: "Mistä sinut on armahdettu?"
Vastaukseni oli lyhykäisyydessään: "Olen saanut tulla omaksi itsekseni, rohkeasti"

Voit kurkata Lauran kotisivut täältä
Nyt toivon ja odotan kovasti, että saamme Lauran pääkaupunkiseudulle.
Marraskuu alkoi, mutta ei anneta sen masentaa, vaan annetaan ilon ja vapauden asua sydämissämme :)

15 kommenttia:

  1. How gorgeous you all look! As you should - Kingdom Girls.
    Aussi-mummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much gorgeous Aussi-mummo! You are with us in the same group of girls of Heavenly Father :)

      Poista
  2. Eniten minäkin odotin Juha Tapion iltaa Vain elämää-ohjelmassa. Eikä tullut pettymyksiä, tykkään tosi paljon Juhan lauluista.
    Tunnelmallista marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Eikös vaan ollutkin ehkä paras ilta? Tosin olen alkanut tykätä paljon Jukka Pojasta, joka oli minulle ihan tuntematon aikaisemmin.

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti on samanlaisia kokemuksia. En vaan muista yrityksen nimeä, mutta joku niistä tuhansista "Numeropalvel"-alkuisista se varmaan oli. Jos olisin laskuttanut siitä työstä, jonka tein ja niistä puheluista, joita soitin saadakseni vaan purettua sopimuksen, jota en ollut edes tehnyt, olisin voinut lähettää ko. firmalle melkoisen suuren laskun.
    On kyllä mennyt vähän överiksi tuo röyhkeys. Ja minäkin olen aina ollut kaikille tosi ystävällinen ja varonut loukkaamasta ketään, koska olen ajatellut, että työ ei ole muutenkaan kovin hääviä. Saati jos aina saa tylyä kohtelua luurin toisessa päässä. Mutta ehkä sitä pitää sitten vaan ruveta itsekin tiukemmaksi ja sanoa se Kiitos ei jo heti sen jälkeen kun soittaja esittäytyy.

    Mutta Hyvää Pyhää ja marraskuuhan ei ole ollenkaan masentava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmia ja pahaa mieltä...meitä on niin moneksi. Ja totta, marraskuu ei ole tähän asti ollut yhtään masentava - tänääkin aurinko paistoa kauniisti kun olin miehen kanssa metsässä lenkillä! Hyvää Pyhää sinullekin!

      Poista
  5. Sinulla on ollut upea kokemus Ilta Lauran kanssa -tapahtumassa.
    Toivottavasti saat oikeutta tästä väärästä toiminnasta. Järkytyin. Varmasti saatkin kyllä, kun vaan ehdit selvittää tapahtunutta. Olisi Kuningaskuluttaja ohjelmalla aihetta tuoda julki näitä vilpillisiä pakkokauppoja. Niitä on varmasti paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täytyy sanoa, että oli mielenkiintoinen kokemus! Mielenkiintoinen on myös tämä ensimmäinen, ei niinkään upea..Hyvää alkavaa viikkoa Kirsti!

      Poista
  6. Sinun pitää tehdä asiasta rikosilmoitus.

    VastaaPoista
  7. Olisi kyllä hienoa saada tuo Laura tänne pääkaupunkiinkin! Minäkin fanitan Juha Tapion lisäksi Jukka Poikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskos sulla suhteita? Juha Tapio ja Jukka Poika, pitäiskö lähteä heidän konserttiin?

      Poista
  8. Meidän yhteiskunnassa on valitettavan paljon epärehellistä toimintaa, juuri tuommoista puhelin terrorisointia, yrityksistä jotka operoivat epärehellisesti, mikä on erittäin vaikea uskoa todeksi. Mutta juuri tuommoista mistä kerroit tapahtuu aika yleisesti nykyään. Ehdotan kyllä että teet rikosilmoituksen. Omalla työpaikallanikin on tätä tapahtunut, ja on pöyristyttävää, että sitä joutuu maksamaan jotain mitä ei ole ostanut tai tilannut. Olen kuullut näistä niin paljon kurjia esimerkkejä, että olen itse lopettanut kokonaan vastaamasta anonyymeihin puheluihin. Voimia sinulle tässä! Rehellisyys maan perii!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain juuri kuulla, että yritys hyväksyy reklamaationi, eli lasku on mitätön. Toivotaan, että tämä pätee myös käytännössä...

      Poista
  9. Hei Marita!
    Tulin miettineeksi sinua viikonloppuna, kun meidän paikallislehdessä oli juttu eräästä pienyrittäjästä, joka oli saanut laskun Netinfosta, palvelusta, jota hän ei koskaan ollut ostanut. Hän oli vienyt asian poliisille ja poliisi toivoi, että ihmiset, jotka saavat tämmöisiä laskuja tekisivät poliisi ilmoituksen, jotta nämä vilppiä tekevät yritykset saataisiin kiinni. Miten sinun tapauksen kävi?? Oletko saanut hyvityksen laskuun??? t. Anki

    VastaaPoista