Näen punaista

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viikonloppu on kulunut Career Conferenssissa Marina Conference Centerissä Helsingin Katajanokalla.
 
 Ai mikä ihmeen urakonferenssi?
 
Tämä liittyy Mary Kay - juttuihin, jonka parissa olen toiminut 1v 9 kk. Olenpa jopa siirtynyt uraportaalla pykälän ylemmäksi, punatakiksi, joka tarkoittaa, että minulla on kolme omaa aktiivista konsulttia.
 

Minua ovat aina kiinnostaneet meikit sekä ihonhoitotuotteet. Olen hyppinyt sarjasta toiseen aina sen mukaan mitä on vastaan tullut. Kun tutustuin ihonhoitokutsuilla Mary Kay - tuotteisiin, tuntuivat ne heti hyviltä.
 
Ystäväni ja naapurini Anu aloitti tuotteiden jälleenmyymisen, josta olin iloinen. Sainpa tuotteita häneltä helposti. Sitten Anu kertoi, että on helppoa työskennellä laatukosmetiikan ja ihonhoitotuotteiden parissa sillä tasolla ja vauhdilla mikä itselle sopii ja ehdotti minunkin ryhtyvän jälleenmyyjäksi eli Itsenäiseksi ihonhoitokonsultiksi.
 
 Heh, kyllä tässä on ihan tarpeeksi touhua muutenkin, vastasin...
 
 
...mutta, joskus asiat jäävät pyörimään mieleen ja näin tässä sitten kävi, eikä yhtään onnettomasti:
 




Kolme punatakkia, Anu, Anna ja minä.
 
Tällä hetkellä Anu on kasvattamassa joukkoaan ja olemme matkalla kohti omaa Unitia, mikä tarkoittaa, että meitä on kohta 30 aktiivista ihonhoitokonsulttia samassa ryhmässä.
 
Tämän vuoksi urakonferenssi, joka on mm. johtajuuskoulutusta parhaimmillaan. 




Ylpeydellä saanen esitellä oman konsulttini Anetten, johon tutustuin eräillä Kotitoripäivillä.  Tällä hetkellä Anette on äitiyslomalla ja on ollut sen verran pitkään jo kotona, että kaipasi vaihtelua lapsiperhearkeensa. 




Urakonferensissa Anu piti hienon puheen kertoen oman uransa vaiheista ja myös antoi hyviä vinkkejä meille toisille.
 




Minulle on ollut yllätys, että Mary Kay on paljon muutakin kuin laadukkaita tuotteita. Se on ystävyyttä, positiivisuutta, avunantoa, hyviä arvoja kuten Usko, Perhe ja Ura, Kultaista sääntöä, lahjoja, matkoja, tapahtumia, säännöllistä koulutusta,
 
hitusen glamouria
 

 Se on mahdollisuus toteuttaa omia unelmia, joko pieniä tai suuria.
  
 
Mikäli sinussa liikahti pieni kiinnostuksen poikanen, laita ihmeessä viestiä, niin kerromme enemmän. Ei ole väliä missä päin asut, minkäikäinen olet, mikä on ihosi kunto. Alkuun pääsee ihan mitättömän pienellä investoinnilla, eikä riskejä tässä liiketoiminnassa ole.
  
Minua kiinnostaa tietää, onko sinulla kokemuksia Mary Kaysta?

Oletko jo löytänyt nämä fantastiset tuotteet?

Tai peräti voisit harkita itsellesi uutta uraa joko pää- tai sivutyönä?


 
 



 
 


1 kommentti:

  1. Hei Henna! Tosi mukava kun laitoit kuulumisiasi! Ja onneksi olkoon, että olet päässyt opiskelemaan haluamallesi alalle. Apteekkiala onkin hyvä ala :) Täytyykin pistäytyä uudessa blogissasi - kiitos siitäkin tiedosta. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista