perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sanaton suru

Olen aralla mielellä alkaessani tätä postausta kirjoittamaan. 
Kyse on suuresta ja vakavasta asiasta ja mietin uskallanko, mutta juuri niistähän meidän täytyy uskaltaa puhua. Elämä on muutakin kuin pintakiiltoa, yht´äkkiä voi kaikki muuttua.

Kun eilisessä paikallislehdessä näin kauniin (niin kaunis on oikea sana) kuolinilmoituksen - olen ollut todella puhuteltu...


Kyseessä on nuoren 15 v. tytön kuolema. Tytön, joka oli juuri saanut mopokortin ja skootterin. Koulusta palatessaan hän jäi kuorma-auton alle kääntyessään vasemmalle. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Ehkä asia erityisesti järkyttää sen vuoksi, että oma 15 v. tyttäreni sai myös juuri mopokortin ja skootterin. Kaiken huipuksi hän sattui ajamaan onnettomuuspaikan ohitse pari tuntia tapahtuman jälkeen.

Se olisi voinut olla hän, tai joku muu läheiseni tai minä itse. 

Kaikki on hyvin pienestä kiinni.

Kuolinilmoituksessa lukee:

 Surumme on sanaton
Rakkautemme ja kaipuumme ei tunne rajoja
Jumalan sylistä viestisi meille on
"Älkää minusta huolehtiko
Tapaamme jälleen"
Siinä toivossa haluamme elää

Nytkin kirjoittaessani tätä liikutun ja kyyneleet tulevat silmiini.
Näin FB:n In memoriam sivultolla kauniin nuoren tytön, jolla oli raikas ja puhdas katse. Koko elämä edessä, yläaste takana ja lukio odottamassa.
Kaikesta järkyttävyydestä huolimatta ajattelen hiljaisesti mielessäni 
- mikä onni, että tällä perheellä on turva Jumalassa ja toivo jälleennäkemisestä.

Muuten ei jaksaisi...

Tahdon lähettää läheisille ja omaisille siunausta ja voimia tuleviin päiviin.


7 kommenttia:

  1. No niin, täällä kanssa yksi tippalinsissä.

    Koskaan ei voi tietää mitä omalle ja läheisten kohdalle sattuu, mutta Jumala on onneksi aina läsnä heille, jotka ottavat hänet vastaan.

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella perheen tunteet...
    Tuollainen on jotain niin käsittämätöntä.
    Lapsen menetys on elämän kauheimpia asioita...

    VastaaPoista
  3. Todella koskettavaa.
    Olen sanaton.

    Rukoilen vanhemmille voimia, voimia jatkaa eteenpäin, suuren surun keskellä.

    VastaaPoista
  4. Anne: Onneksi

    Titti: Sinua olen paljon ajatellut ja blogiasi seurannut. Miettinyt, että minä myös varmaan purkisin suruani täällä tuollaisen suuren surun kohdatessa. Surun, jota mieli ei pysty käsittämään. Siunaukset sinulle!

    Irmastiina: Rukoillaan perheen puolesta. Voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  5. Lapsensa menettäminen on varmasti suruista suurin. Se tuntuu vääryydestä isoimmalta. Sitä ei voi tuntea ulkopuolinen, voi vain kuvitella. Suuria voimia perheille, joita tällainen suru on kohdannut! Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, tämän vuoksi kannattaa huomioida läheiset joka päivä ja osoittaa kuinka tärkeitä nämä ovat! Siunattua viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  6. Elämän hetkiä, jotka pysäyttää - ajattelemaan, miettimään ja rukoilemaan. Voi kun osaisi olla onnellinen jokaisesta päivästä eikä vain miettisi huomista, tulevaa.... sillä joskus sitä tulevaa ei enää ole. Ajatuksin....♥

    VastaaPoista
  7. itku pääsi täälläkin :(
    tosi koskettavaa

    VastaaPoista