Hunajaa ja maitoa: Levi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levi. Näytä kaikki tekstit

Sisäinen rauha

torstai 12. marraskuuta 2020

Takana on vajaan kolmen viikon työputki Levillä. Päässä pyörii, sillä siihen ajanjaksoon mahtuu NIIN paljon tapahtumaa alkaen Anu ja Anni (äititytär) ystävien tulosta, hermostuneista nuorista miehistä, joilla aikeena kosinta (jep, pidättelin tunnin erästä tulevaa morsianta, jotta hänen sulhonsa ehtisi koristella iglun!), naisretriiteistä, myrskystä, sähkökatkoksesta, revontulista, siskojen saapumisesta (me olimme kaikki neljä yhtä aikaa työntouhussa), hervottomista illoista majapaikassamme, jossa ainoa hupi oli nauraminen (liekö väsymyksen takia) ja hölmöjen TV-sarjojen tuijottelu.

Kaiken tämän keskellä koin rauhaa, joka olikin viimeisimmän naisten viikonlopun teema. Paikalla oli Radio Dein toimitusjohtaja ja päätoimittaja, Kirsi Rostamo, joka hienosti puki sanoiksi Radio Dein tiistaiaamun Päivän blogissa teemamme:

”Viime viikonlopun vietin naisten Raamattupiirin kanssa yhteisellä matkalla leväten, ulkoillen, luontoa ihaillen, nauttien hyvästä seurasta ja ruuasta sekä yhdessä rukoillen toistemme puolesta ja Raamattua tutkien. Teemana oli rauha - ei niinkään maailman rauha kuin sisäinen rauha - se rauha jonka Jumala meille antaa. Onneksi sain olla tällä kertaa osallistujana toisia kuunnellen. Minun olisi ollut vaikea todistaa juuri nyt sisäisestä rauhasta, sillä hengellisen heräämiseni jälkeen tämä vuosi on ollut  sisäisen rauhan suhteen haasteellista. 

Uskovan elämä on kuin Raamatun kertomus opetuslapsista Genetsaretin järvellä veneessä, missä he pelkäsivät myrskyn noustessa ja Jeesuksen nukkuessa kuitenkin rauhallisena. Tämä on hyvä vertaus sisäisestä ristiriidastani. Omat tunteeni ovat kuin opetuslasten - koronan seuraukset koko maailmaan ja päivittäin Radio Dein talouteen saavat minut rauhattomaksi ja ahdistuneeksi. Henkeni todistaa minulle yleensä Jeesuksen antamasta pelastuksesta, avusta ja rohkaisee luottamaan Jumalaan, mutta nyt henkeni nuokkuu.  

Kun muistelen elämääni, niin huomaan kuinka monta kertaa Jumala on tehnyt ihmeitä ja kannatellut minua ja Radio Deitä. Mutta kun katson eteeni niin näen korkean muurin, joka minun pitäisi ylittää. Missään ei ole tikapuita, joten en pääse sen yli omin voimin tai neuvoin. Minun on jälleen pakko tehdä uskon hyppy. Minun on rukoiltava ja heittäydyttävä Jumalan armon varaan.

Usein uskovat todistavat kuinka helppoa uskon varassa eläminen on. Minulla on ehkä erilainen kokemus. Vaikka olen nähnyt paljon ihmeitä, niin silti täydellinen luottaminen Jumalan hyvyyteen on aina kuin uusi herääminen. Ja sitähän sen tavallaan onkin. Ollessani heikko, jätän kaikki asiat rukouksella Jumalalle, mutta heti kun voimani palaavat, jätän hänet taka-alalle ja pyrin selviämään omilla neuvoillani. Mutta oikeasti juuri siinä heikkoudessa on oikea voimani. 

Luulen, että koko kirkko tekee saman virheen omassa ahdingossaan. Meidän pitäisi unohtaa omavoimaisuus ja pysähtyä rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista. Näinhän me tietysti teemme jokaisessa jumalanpalveluksessa yhtyessämme Isä meidän rukoukseen. Rukoilemme ”tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Meillä taitaa kuitenkin olla mielessä aika vahva käsitys siitä millainen Jumalan tahdon pitäisi olla. 

Jumalan tahdon ymmärtäminen vaatii kuuntelemista ja sitä varten meidän täytyy pysähtyä Jumalan sanan äärelle ja rukoukseen. Raamattuakin voi lukea nopeasti sieltä lempipaikkoja poimien - kuin rusinoita pullasta. Mutta kun otamme aikaa ja luemme sitä hitaasti ja avoimesti pohtien mitä jokainen pilkkukin tarkoittaa omassa elämässämme, alkaa Jumala vaikuttamaan tekemiseen ja tahtomiseen Sanan kautta. 

Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Jos vain luettelen omat pyyntöni, niin en kuuntele Jumalaa. Perinteisessä Jumalanpalveluksessa on paljon hyvää - mutta kuinka usein siellä hiljennytään vain kuuntelemaan Jumalan sisäistä puhetta meille tai osallistuttaisiin kertomalla siitä muillekin. Minusta kaikki tapahtuu Jumalanpalveluksissa liian nopeasti. Parhaimmat puhujat maailmassa osaavat kertaamisen ja alleviivamisen taidon. Miksi emme messussakin jäisi toistamaan ja pohtimaan Sanaa. Olenkin tykästynyt ortodoksi nunnien Jeesuksen rukoukseen, jolla pyritään Jeesukseen sisäiseen tuntemiseen lyhyellä usein toistettavalla rukouksella ” Herra, Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä”. Kun tämän rukouksen jokikinen sana saa koskettaa syvästi sydäntäsi, voi se avata koko evankeliumin paremmin kuin parhain saarna.

Mitä pahempi myrsky sisälläsi onkaan niin sitä lähemmäksi Jeesusta kannattaa pyrkiä ja luottaa Jumalan sanaan: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Syyshäät tunturissa

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

"Tämä oli juuri sitä mistä olen aina unelmoinut!", huokaisi vastavihitty morsian.

He olivat keski-ikäinen pariskunta, joka halusi kokea pienet, intiimit syyshäät Levillä. Pappi vihki tämän onnellisen ja tasapainoinen parin upeassa ruskamaisemassa tunturissa. Onneksi ilma suosi ja tuulikaan ei haitannut puiden siimeksessä. Hääkimppu, morsiamen asu, viehe, jopa kampaus, kaikki sointui ruskansävyihin. Paikalla tapahtumaa todistamassa Jumalan kasvojen edessä olivat vain hääpari, pappi ja todistaja, joka oli siskoni.

Tällä välin olimme käyneet koristelemassa hääiglun, vieneet sinne muutaman pikkuyllätyksen sekä lahjan heidän ystäviltään.

Vihkimisen jälkeen hääpari halusi nauttia kahdenkeskisen illallisen kodassa tulen loimussa. Kodassa loistivat kynttilät ja tuikkuvalot ja taustalla soi kaunis musiikki. Myös runsas hääaamiainen tarjoiltiin hääparille igluun. Kaikenkaikkiaan kaikki hääparin toiveet otettiin huomioon paikalle saapunutta ammattivalokuvaajaa myöten.

Tämänkaltaiset tapahtumat ovat sykähdyttäviä, saada olla mukana tekemässä ja jakamassa elämän huippuhetkiä, nähdä onnellisia ihmisiä!

Vielä kerran paljon onnea ja siunausta teille tuore aviopari yhteiselle loppuelämän matkalle!

Kenties vielä joskus tapaamme igluilla :)

Ruskaretkellä Levitunturilla

torstai 17. syyskuuta 2020

Tänään oli vapaapäivä, jonka vietimme ulkoillen ja nauttien kauniista säästä ja ruskasta. Päätimme tutustua Levitunturin ympäri kiertävään Ice Age-reittiin, jonka pituus oli noin 12 km ja aikaa se vei 3 tuntia. Aila-myrskystä ei täällä ollut tietoakaan, sen sijaan kauniit maisemat ja ruskan värit hurmasivat upeudellaan. Lähdimme reitille iglujen läheltä Utsuvaarasta, polku oli hyvin merkattu, paitsi yhdessä kohtaa kesti tovi löytää oikea polku, kun reitti haarautui kahteen suuntaan.

Lopulta häämötti tuttu lasikattoinen ravintola Utsu, jonne suunnistimme hieman väsyneinä, mutta onnellisina. Vapaapäivä ei olisi voinut olla parempi! Nyt saunaan ja kohta nukkumaan, sillä viikonlopusta on tulossa tosi vilkas!

Ihanaa olla täällä Levillä!

Tunnelmia Leviltä

maanantai 14. syyskuuta 2020

Tervehdys Leviltä!

Lensimme tyttären kanssa tänne viime torstaina. Tarkoitus on olla (nyt kun tätä vapaa-aikaa meillä molemmilla on) Levin Igluilla ainakin syksyn ajan tarpeen mukaan auttelemassa kaikessa missä meitä tarvitaan.

Suomalaiset ovat yllättäneet meidät! Niin paljon on tullut varauksia ja kehuja meidän paikasta. Ja suomalaiset turistit ovat maailman parhaita! On ollut ilo palvella heitä; ihania, aitoja oman maan kansalaisia. Suomalaiset ovat rehellisiä, siistejä, mukavia ja ystävällisiä!

Lapin maaruska/ruska on nyt kauneimmillaan. En ole aiemmin osunut Lappiin ruska-aikana, joten olen äärimmäisen kiitollinen, kun sain sen kokea tänä syksynä. Ilmat ovat olleet todella vaihtelevia, välillä sankka sumu, joka yht´äkkiä kirkastuu auringonpaisteeksi. Jopa revontulia on näkynyt!

Eilen aamuvarhaisella saapuessani työpaikalle oli ihan pakko ottaa kuvia, sillä näkymä oli henkeäsalpaavan taiteellinen.

Näinä muutamina päivinä on herännyt valtava kiitollisuus elämästä ja upeasta luonnosta. Puhdas ilma, jota hengittää, aurinko, joka ei polta liikaa, vuodenajat, värit, eläimet, kaikki. Pitää oikein avata silmänsä ja pysähtyä huomaamaan luonnon kauneus ja moninaisuus, johon eivät ihmisen aikaansaannokset yllä. Iglutkin ovat vain pieni välikappale Luojan luonnosta nauttimiselle.

Thank you God <3

Kinoksien keskeltä ammattikuvaajan silmin

perjantai 21. helmikuuta 2020

Haluan ilahduttaa teitä, jotka kaipaatte lunta ja talvea mustassa Etelä-Suomessa ammattikuvaaja Thomas Broumandin ottamilla kuvilla Leviltä. Vaikka keli oli mitäänsanomattoman harmaa, ammattilainen sai siitäkin upeuden irti. Nämä kuvat ovat niin uskomattoman hienoja!

Tytöt saivat toimia malleina, koska sattuivat lomailemaan Levillä lentoemäntätöiden lomassa. Olenkin päässyt läheltä seuraamaan lentoemännän ammattia ja todennut että se sopii hyvin luonteelle, joka kaipaa jännitystä ja vaihtelua ja pitää eritoten matkustamisesta. Vaikka aikaerot ja pitkät lennot ovat rasittavia, on vastapainoksi myös paljon vapaata. Eikä yhtään hullumpi etu, että vanhemmatkin pääsevät matkustamaan ns. ID-lipuilla. Ehkäpä haastattelen tytärtä tässä jossakin vaiheessa ja teen postauksen lentoemännän työstä, joka sattumoisin oli minunkin unelma-ammatti pienenä tyttönä :)

Mutta hei, ensi viikolla alkaa jo kevät eli en enää toivo lunta, vaan mieluummin odotan valoa ja aurinkoa ja lämpöä.