Kun eräs haave toteutuu...

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kuten blogini sivupalkissa lukee: elämä on arvaamatonta.

Olen joskus tai oikeastaan viime vuosina useamminkin huokaillut tuonne yläkertaan: olisipa mukava jos olisi kesämökki...

Uskon lapsenomaisesti siihen, että minulla on rakastava Taivaallinen Isä, joka haluaa antaa minulle ja meille kaikille parhaita lahjoja. Ja nyt olen aivan ymmyrkäisenä onnesta ja ihmetyksestä, sillä minulla on avain avainnipussani "omaan" kesämökkiin. Tuskin voin uskoa sitä todeksi.


En ole ostanut mökkiä, vaan olen vuokrannut mökin puoleksi vuodeksi. 

Kaikki tapahtui ilman että tein yhtään mitään. Minulle ehdotettiin asiaa ja minun ei tarvinnut kauaa miettiä kun tiesin, että tämä on hyvä juttu. SE juttu.

Viime viikonloppuna olin tutustumassa paikkaan ja suorastaan rakastuin siihen. Kaikki se mitä olen unelmoinut oli silmieni edessä: kirkasvetinen järvi, jossa uiskenteli kaksi joutsenta, rantasauna ja hirsiseinäinen suloisesti sisustettu mökki. 

Hiljaisuus ja rauha.

Niin sitä olen kaivannut eniten: hiljaisuutta ja rauhaa. Minulla on menossa vaihe elämässä, jossa haluan riisua pois kaiken turhan, sellaisen, joka minua ei enää miellytä. Asioita, jotka pikemmin ahdistavat kuin tuovat iloa. Olen myös uudistanut ruokailutottumuksiani, syön nykyään harkiten. Hengen, sielun ja ruumiin puhdistautumista. Tämä mökkijuttu on kuin jatkumoa tälle uudelle vaiheelle elämässäni. 


Mökki

Mitäs perheeni ajattelee asiasta?

 No, hyttyspelkoinen mieheni ei ole ihan täysin vielä lämmennyt asialle, mutta innokkaana kalamiehenä aikoo ainakin koluta järvenpohjan. 
Lapsista äidin mökkivuokraus oli ihan jees :)



10 kommenttia:

  1. Sinä säteilevä nainen olet saavuttanut kaikkien haaveileman seesteisen elämänvaiheen. Rauhaa rakastava sydämesi saa levon luonnon sylissä, siellä aukeaa oma sisin.
    Aivan ihanaa odotettavaa perheellenne. Voin vain onnitella!
    -Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helena! Hyvin osasit sanoiksi pukea tuntemukseni. Sisäinen rauha - se on parasta mitä ihminen voi saada ja jota ei voi rahalla ostaa.

      Poista
  2. Onnea uudelle vaiheelle! Tuo olisi minunkin ihana haave, mutta ehkä ei sitten kuitenkaan SE oikea, koska sitä ei ole. Mun mies ei kyllä lähtis kun noista punkeista touhotetaan niin paljon. Punkkitarkastukset vaan joka ilta, niin se on sillä selvä. Hih. Kaunis mökki! Voi hyvin & siunausta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tämä on meilestäni hyvä kokeilu - olenko mökki-ihminen? Toki olen ollut vanhempieni mökillä, mutta se on eri asia. Jhmeellinen tunne on nyt se, että minulla on mökki ja voin mennä sinne milloin tahansa :)

    VastaaPoista
  4. Onnea sinulle:) Tämä kysymys ei liity aiheeseen, mutta minua kiinnostaa, miten tajusit Jumalan olemassaolon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin Jumalan olemassaolon kun tulin uskoon. Ei minua kauheasti sitä ennen kiinnostanut Jumala tai onko Häntä olemassa. Mutta Jumala toimii ihmisten kautta ja minullekin kerrottiin sanoma Jeesuksesta, joka on kuollut syntieni puolesta ja voisin pelastua, jos otan hänen pelastustyönsä vastaan. Koin, että tämä oli tilaisuuteni ja ehkä toista kertaa ei tulisi. Niinpä päätin hyväksyä kohdallani Jumalan suunnitelman ja heti sen jälkeen Jumala tuli todelliseksi. Se oli ihme ja on edelleen on! Hyvä kysymys Nekku.

      Poista
  5. Oi miten ihana rauhoittumispaikka ja ennenkaikkea rukousvastaus<3 Taivaan Isä tiesi tarpeesi:) Hän on kaikkitietävä ja tunteva! On ihanaa olla Isän kämmenellä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Sanna! Tämä on niin täydellinen lahja ja juuri sellaiseen ajankohtaan elämässäni jossa sitä eniten tarvitsen! Isä tietää parhaiten :)

      Poista
  6. Ihanaa kesää ja iloa kesämökistä <3 tuire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! Sinnepä taas huomenna suunnistan :)

      Poista