En ole ennen iPadilla tehnyt postausta joten antanette anteeksi, jos tulee kummallisuuksia kuten kuvat sikinsokin...Eilen lensin Norwegianilla Oslon kautta Las Palmasiin, josta matkasin taksilla saaren eteläkärkeen Maspalomakseen. Olin aika väsynyt 15 tunnin reissaamisen jälkeen, mutta piristyin oitis kun pääsin pieneen söpöön apartementokseeni
Dunaoasis Maspalomakseen (jonka ikkunasta näen tyttären ison hienon työ/asuinpaikan!) ja tein kävelylenkin ihanilla hiekkadyyneillä. Lämpötila oli n. 28 C illalla. Tytär oli työvuorossa hotellin ravintolassa, mutta pomo antoi hänelle luvan lähteä tapaamaan minua jo klo 21. Olin yöppäri päällä ja valmiina sänkyyn, mutta siinä me sitten kadulla iloisesti kohtasimme ja hetken rupattelimme huoneessani. Ajattelin, mikä siunaus kun tällaistakin ihmettä saan elämässäni kokea: minulla aikuinen tytär, jolla ihana elämänvaihe ja minulle annettiin mahdollisuus päästä hetkeksi jakamaan sitä hänen kanssaan.
 |
Näkymä parvekkeeltani |
 |
Ensimmäisenä aamuna.... |
 |
Makkari |
 |
Heti beachille ilta-aurinkoon.. |
Elämäsi on tulvillaan vuoroin yksinkertaista kaunista ja sädehtivää juhlaa...
VastaaPoistaIhanan levollisia kuvia tarjoilet. Nauti siis ansaitusta lomasta, omasta ajasta ja suloisen tyttäresi seurasta. Enkeleitä matkallesi!
- Helena
Kiitos Helena kauniista sanoistasi! Sitäkin. Ihmettelen, että pystyn täältä kaukaa bloggailemaan :)
Poista