Liekö vaivannut blogikriisi tai jotakin, mutta viime aikoina en ole lainkaan inspiroitunut kirjoittamaan hankkimastani vahakankaasta tai huonekalun uudesta paikasta.
Ainoa asia, mikä sai aivonystyräiseni aktivoitumaan oli selaamani naistenlehti, jossa eräs kuuluisa näyttelijätär kertoi elämänmuutoksestaan. En lukenut edes koko juttua huolella, mutta silti sieltä pisti silmiini muutama lause ..."kun mikään ei enää tuntunut miltään, vaikka kaikki oli periaatteessa hyvin..."
..."kun elämästä puuttuu elämä..."
Miksi näin käy? Ja mistä se elämä löytyy? Tämä henkilö oli löytänyt sen oman ydinperheensä ulkopuolelta rakastuessaan uuteen ihmiseen.
Minulle tuli tosi surullinen olo. Suru kaikkien niiden puolesta, jotka olivat joutuneet kärsimään, mutta ennenkaikkea aviopuolison ja lapsien puolesta. Tosin henkilö ilmoitti, että nyt kaikki ovat tyytyväisiä, jopa lapsetkin. Mutta kysynpä vaan, mistä hän sen tietää..
Mistä minä tiedän? No minä tiedän siitä, että itse olen ollut lapsi ja saanut kokea ehjän perheen turvan. Vieläkin minulla on elossa olevat äiti ja isä, jotka ovat onnellisesti naimisissa. Vieläkin minä surisin itseni kipeäksi, jos he eroaisivat.
Varmaan nytkin moni suivaantuu kysyen mikä oikeus minulla on puuttua kenenkään elämään ja sanoa oma mielipiteeni. No, puutun tässä tapauksessa sen takia, koska tämä nainen on elämänsä julkisuuteen tuonut ja samalla esikuvana vaikuttaa monien ihmisten asenteisiin, erityisesti nuorten naisten, jotka kamppailevat samanlaisten tunteiden kanssa. Elävät elämää ilman elämää.
Jotta tämä postaus ei olisi pelkkää paasaamista, kerronpa mistä minulle löytyi elämä. Elämä löytyi elämän antajan luota. Se löytyi silloin kun tajusin, mitä tarkoittaa lause: " Minä olen tie, totuus ja ELÄMÄ". Ymmärsin mitä on armo. Sen jälkeen elämä on tuntunut elämältä no matter what happens...